Hellinki

Mistäköhän alottais? Ihan sama, vaikka siitä eilisestä, kun kello tuli 21.40. Siinä vaiheessa normaalisesti ollaan nukkumassa, siis normaalisissa perheissä. Meillä siinä vaiheessa oltiin vielä muualla, valkosuklaamustikkakakulla, itse asiassa. Tai sen jälkimainingeissa, tomaattitarhakatsauksella. Kylässä. Ja kuinka ollakaan, että kun tietää musiikkitapahtuman alkavan 22.00, on silti vielä 21.41 ihan levollinen olo, että helei, tästä ehtii vielä. Ja niin ehtikin. 21.47 olimme kotona, ja ehdin vielä kantaa yhden väsyneen taistelijan sänkyyn. Ja vaihtamaan paidan. Ja juuri kun olin menossa, seitsemänvuotias esitti ehkä parhaan kysymyksensä sille päivälle: Saanko tulla mukaan?

Naapurirakennuksessa melkein, Bryggmanin kappelissa, soitti turkulainen Andreas Helling selloa niin, etten ole koskaan kuullut selloa niin soitettavan. En ole sellisti, mutta jotenkin siinä Bachin 3. sarjan Courante -osassa saattoi selvästi tuntea, miten vaikeasta kappaleesta oli kyse, ja miten se kuitenkin soi niin helpon oloisesti. Kuunteleminenkin oli helppoa, vaikka sylissä istui seitsenvuotias, jolla oli koko ajan suunnaton tarve halata ja helliä. Aina kun satuin vilkaisemaan häntä, jos katseemme vain kohtasivat, hän puristi minua kaulasta, muun ajan hän silitti ajamatonta partaani hajamielisen oloisena. Mutta koko 70-minuuttisen soiton aikana hän ei sanonut montaa sanaa, vaan oli ihan tyytyväinen. Ja Crumbin sonaatin viimeisen osan aikana mies nukahti. Keskimmäinen teos oli Regerin toinen sellosarja. Ja ylimääräinen oli Bachin D-duurisarjasta joku allemande tai muu sellainen.

Mikä onkaan suurempaa kuin mies ja sello, pimeä eteläinen kesäilta, ohut villapaita, iloinen lapsi, kirkkomaa ja musiikki? Kappelikin oli niin hiljainen hetkeä ennen musiikin alkua. Kerroin kokemuksestani kaverille, joka mietti, että mistä tällaisia tapahtumia löytää. Minä lupasin rehvakkaasti kuin kukko, että löytyy niitä sieltä Hämeenlinnastakin, kun vain kysyy oikealta ihmiseltä. Ja lupasin ottaa selvää. Muuan sielukas viulisti soittaa Hämeenlinnan kaupunginorkesterissa, ja hänelle soitin ja tivasin, että mistä sieltä H-linnasta löytää musiikkia. Ja hän sanoi, että koko kaupungissa ei ole ainoatakaan Hellingin veroista muusikkoa. Ja että muutkin muusikot ovat kiven alla, sillä kaupungissa ei ole oikein mitään musiikki-instanssia. Sinne on rakennettu kalliilla rahalla verkatehtaan sali, seurauksena se että kaupungin oma musiikkielämä näivettyi entisestään kun kellään paikallisella ei ole varaa maksaa kahta tuhatta euroa salin käyttövuokraa. Siksi kaupungin musiikkielämä on lähes 100-prosenttisesti tuontitavaraa. Turun Filharmonia on kuulemma onnellinen ja etuoikeutettu Hellingistään, jonka juuret ovat Varsinais-Suomessa, ja joka siksi ei halua täältä lähteä minnekään, vaikka muuten vetoa voisi ollakin.

S.